Nykyhallitusta on moitittu ja ruodittu kovin sanoin. Esimerkiksi sen aloitteesta lisääntynyt palkaton työ on saanut kansalaiset varpailleen ja moni työtön on sitä mieltä, että on ihmisarvoa alentavaa joutua ottamaan vastaan palkaton työ työttömyyskorvausten menettämisen uhalla. Tässä artikkelissa pohdimme, millaisia ominaisuuksia ja tavoitteita hyvällä hallituksella on.
Hyvä hallitus oppii jatkuvasti
Eräs hyvän hallituksen tärkeimmistä ominaisuuksista on se, että hallitus oppii jatkuvasti uusia asioita ja ottaa opiksi tekemistään virheistä. Palkaton työ on tästä hyvä esimerkki, sillä nyt hallitus suunnittelee aktiivimallista luopumista, jolloin vaatimus ottaa vastaan palkaton työ jää ainakin osittain menneisyyteen.
Hyvä hallitus tiedostaa, että hektisessä nykymaailmassa eletään jatkuvien muutosten vaikutusten alaisena sekä niiden keskuudessa. Tämän vuoksi hyvä hallitus sitoutuu etsimään tietoa sekä kokeilemaan erilaisia toimintatapoja. Suomalaisten hyvä elämä on hyvän hallituksen toiminnan perusta. Tällä hetkellä esimerkiksi eriarvoisuuden vähentäminen on tärkeä asia, johon hallituksen tulisi puuttua kovin keinoin.
Hyvä hallitus on vuorovaikutuksellinen
Hyvä hallitus hallitsee monenlaisen vuorovaikutuksen. Se kuuntelee kansalaisiaan ja jos esimerkiksi palkaton työ saa kansalaisissa aikaan runsaasti vastustusta, uskaltaa hyvä hallitus ottaa tarvittaessa myös peruutusaskeleita tilanteen korjaamiseksi. Poikkihallinnollinen asioiden valmistelu sekä päätöksenteko ovat tärkeitä hyvän hallituksen ominaisuuksia.
Hyvä hallitus tekee politiikkaa pitkällä aikavälillä
Hyvä hallitus keskittyy tekemään poliittisia päätöksiä pitkällä aikavälillä. On tärkeää, että hallitus kykenee ottamaan pitkälle aikavälille suunnitellut tavoitteet huomioon ja että se tekee järjestelmällistä parlamentaarista yhteistyötä sekä eduskunnan että valtioneuvoston kanssa.
On tärkeää, että hallitus pyrkii kehittämään uudenlaisia yhteistoimintakäytäntöjä, joita käytetään tehtäessä yhteistyötä valtioneuvoston sekä eduskunnan kanssa, kun tavoitellaan näiden pitkälle tähtäävien tavoitteiden saavuttamista.
Hyvä hallitus pyrkii tekemään tietopohjaista politiikkaa
Hyvän hallituksen yksi keskeisistä ominaisuuksista on, että se pyrkii tekemään tietoon pohjautuvaa politiikkaa ja että sen lainvalmistelu on laadukasta. Näin politiikasta tulee uskottavaa ja sillä on legitimiteettiä. Poliittisten päätösten vaikutuksia tulee arvioida systemaattisesti, ja yhteistyötä tiedeyhteisöjen kanssa tulee syventää.
Politiikka, jota tehdään ilman tietoa, on kuin laiva, jota ohjataan myrskyävällä merellä ilman navigaattoreita – tai jopa ilman kapteenia, joka viime kädessä vastaa laivan turvallisuudesta.
Hyvä hallitus ei syrji ketään
Hyvä hallitus on syrjimätön ja sen toiminnan pohjana ovat kaikille kuuluva ihmisarvo sekä ihmisoikeudet. Suvaitsevaisen ja kunnioittavan yhteiskunnan rakentaminen on hyvän hallituksen keskeinen tavoite. Samalla hyvä hallitus pyrkii edistämään kaikkien kansalaisten ihmisoikeuksia. Kiusaamisen sekä rasismin suhteen tulee hyvän hallituksen mielestä vallita nollatoleranssi.
Tasa-arvoisuus ja esteettömyys ovat hyvän hallituksen tavoitteita, jotka tulee pyrkiä saada koskemaan koko Suomea ja sen kaikkia yhteiskuntaluokkia. Naapurimaassamme Ruotsissa tasa-arvo halutaan ulottaa jopa pelimaailmaan, joten vaikka Suomea pidetäänkin yhtenä tasa-arvoisimmista maista, on täälläkin vielä tehtävää, jotta Suomea voitaisiin kutsua tasa-arvon kultamaaksi. Aina ongelmana ei ole edes sukupuolten välinen tasa-arvo, vaan pikemminkin eri sosiaaliluokkien välinen tasa-arvo.
Hyvä hallitus on oikeudenmukainen
Oikeudenmukaisuus on yksi hyvän hallituksen perusarvoista. Oikeudenmukaisuutta on monenlaista ja hyvä hallitus huomioi myös esimerkiksi sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden.
Tämän hetken Suomessa erityisesti vanhukset ovat olleet huolissaan tarjolla olevista vanhustenhoitopalveluista ja etenkin näiden palveluiden laadusta. Lisäksi vanhukset ovat olleet huolissaan toimeentulostaan.
Nuorten huolet ovat koskeneet viime aikoina esimerkiksi ilmastonmuutosta sekä mahdollisuuksia koulutuksen ja työn saralla. Työmarkkinat koetaan Suomessa aina vain epävarmemmiksi. Lapsiystävällisen Suomen rakentaminen on hyvän hallituksen tavoite, sillä Suomi tarvitsee lapsia ja nuoria! Suomessa puhutaan jo vauvakadosta ja suomalaisia on yritetty kannustaa vauvatalkoisiin. Hyvän hallituksen tavoitteena onkin, että Suomi olisi hyvä ja hyvinvoiva maa perheen perustamiselle ja elämälle sen kaikissa vaiheissa lapsuudesta vanhuuteen.